Historiaa

Olin toivonut koiraa jo aivan pienenä. Luokkatovereideni ystäväni-kirjaan kirjoitin aina "Hartain toiveeni: Koira." Ja "Toiveammattini : kennelinhoitaja". Toiveeni alkoi toteutua vasta aikuisena, muutettuani lapsuudenkodistani ensimmäiseen omaan asuntooni. Tuolloin elämääni saapui vehnäterrieri Jenni. Jennin kanssa opeteltiin yhteiseloa, koiranomistamisen ihanuutta ja - myös kurjuutta. Usein yrityksen ja erehdyksen kautta.

Liityin heti jäseneksi paikalliseen koirakerhoon ja osallistuimme Jennin kanssa innokkaasti kerhon toimintaan; koulutuksiin, kursseihin ja näyttelymatkoihin.

Sisälläni oli aina ollut "koirakipinä", suuri rakkaus koiria kohtaan. Jennin myötä tuo kipinä roihahti liekkiin todenteolla. 

Hieman myöhemmin kiinnostuin kasvattamisesta. Jenni oli ihana yksilö, mutta vehnäterrieri ei kuitenkaan tuntunut sopivalta rodulta kasvatuksen aloittamiseen. Alkoi etsintä. Loppusuoralle valinnassa selviytyi kaksi rotua. Kun en sitten millään osannut päättää, kumpi olisi juuri SE rotu, tulivat elämääni sekä Pyreneittenpaimenkoirat, että Glen of Imaalinterrierit!

Muutamat seuraavat vuodet olivat koirantäyteisiä. Välillä riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Välillä oli ihania pennun palleroisia. Oli monia ikimuistoisia tapahtumia, paljon uusia samanhenkisiä ihmisiä, joihin tutustuin. Olin aktiivisesti mukana yhdistystoiminnassa. Matkustelin näyttelyissä Suomessa ja vähän ulkomaillakin. Opiskelin eläinalaa ja työskentelin eläinten parissa. Sitten vauhti hidastui. Kasvattaminen hiipui, tuli vastoinkäymisiä pyreneesien kanssa. Glennipentuja ei koskaan edes syntynyt.

Sitten yhtäkkiä huomasin, että koiria oli enää yksi, vanha Tirri. Apua!

Filippakin tuli hankittua kun kotona oli vielä useampi pyreneittenpaimenkoira. Sen vuoksi se on alusta saakka asunut yhteisomistuksessa ystäväni luona.

Olin kuitenkin vakuuttunut, että cairn olisi viimein SE minun rotuni. Uutta pyreneesiä tai glenniä en toistaiseksi hankkisi. Vaikka molemmat rodut ovatkin omalla tavallaan vieneet sydämeni.

Moninaisten mutkien ja kommellusten jälkeen päädyin Ruotsiin, Ullan pihamaalle, cairnpentujen keskelle. Sieltä matkusti kanssani Suomeen ensin Rasa ja pari vuotta myöhemmin Nappi. Hiljaiselo oli päättymässä, sillä vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää jälleen!